keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kaikkien sydänten päivä - kakku ystäville


Me teimme tänä vuonna mieheni kanssa sopimuksen, että ystävänpäivä on nimensä veroinen ja se vietettäisiin juurikin ystävien kanssa. Meillähän on jo muutenkin monta päivää, joita vietämme lähes aina kahdestaan. On seurustelumme vuosipäivä (joka on samalla myös kihlajaispäivämme) ja tietysti syntymäpäivät. Tähän on tullut lisäksi vielä hääpäivä, jota pääsemme viettämään tänä vuonna ensimmäisen kerran.

Ystävänpäivä saa siis kulua ystävien kesken, mikä on kyllä tähänkin asti oikeastaan ollut homman juoni. Mieheni oli tästä "virallisesta julistuksesta" odotetusti innoissaan. Yksi lahjanmetsästysoperaatio vähemmän ja eivät nuo miekkoset taida muutenkaan ystävänpäivästä niin perustaa :) Tänä vuonna ystävänpäivä kuluikin minun ystäväporukassani ravintolaillallisen ääressä, minkä jälkeen ilta jatkui erään ystäväni kotona. Jälkiruoaksi tein juhliin kakun ja kakkutikkareita.


Vaikka en niinkään välitä kaikenlaisista hömpötyksistä, niin tänä ystävänpäivänä halusin tehdä ystävänpäiväksi sydämenmuotoisen kakun. Tämä johtunee siitä, että huomasin almanakkaa katsoessani, että ystävänpäivä on ruotsiksi Alla hjärtans dag eli kaikkien sydänten päivä. Ihastuin tähän nimeen suunnattomasti.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Hempeät cake popsit - vaniljaa ja mariannea



Muutama päivä ennen viime lauantaina ystävänpäivää löysin Porin Airiolta kokoelman pieni kuppikakku vuokia ja päätin, että tarjoan ystävilleni lauantain kakun lisäksi pieniä vaaleanpunaisia cek popseja eli kakkutikkareita.

torstai 12. helmikuuta 2015

Rock 'n' roll ! Kitaranmuotoinen yllätyssynttärikakku



Yksi mies on ainakin löytänyt itselleen oikein mainion tyttöystävän, sillä ihan joka syntymäpäiväsankari ei saa rakkaaltaan yllätykseksi personoitua syntymäpäiväkakkua. Tämän miehen tyttöystävä kuitenkin pyysi minua tekemään miekkoselleen tällaisen valkoisen kitarakakun.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Ohje: Tyrnivalkosuklaamousse ja tyrnikiille



Tyrnimousse on helppo tehdä ja erittäin raikas täyte kakkuun. Se sopii hyvin yhteen suklaisten makujen kanssa ja maistuu varmasti niin aikuisille kuin pienemmillekin. Tätä kakkua voi nauttia normaalia paremmalla omatunnolla! Ohjeen kakku on tehty halkaisijaltaan 20 cm leveään irtopohjavuokaan.

Tyrni ja brownie sulavat suussa yhteen - kahden suklaan tyrnijuustokakku



Viime viikolla "tee se itse" -isäni katkaisi rauhallisen tammikuun alun vetämällä itseltään sirkkelillä vasemman käden rystysen auki. Leikkauksen jälkeen hänelle onkin luvassa vielä tammikuutakin rauhallisempi helmikuu, sillä hän sai onnettomuuden takia ruhtinaalliset kuusi viikkoa saikkua.

Isäni on tottunut touhuamaan paljon, joten tiedän seuraavien viikkojen olevan hänelle vaikeita. Vaikka hän ei itse sitä tunnustaisikaan. Tilanne vaati tietenkin siis "Parane pian" -kakkua!